Maalaisjärkeen vetoaminen on yleistä, kun halutaan antaa vaikutelma, että jonkin asian voi yksinkertaisesti päätellä ja se on itsestäänselvää. Todella monet vuorovaikutukset luonnossa ovat kuitenkin maalaisjärjen vastaisia, epäintuitiivisia.
Lempiesimerkkini epäintuitiivisista vuorovaikutuksista on luonnollisesti Itämeren roskaruoka, jota käsittelin kandissani. Turskan radikaali väheneminen johti kilpailevien lajien, lohen ja etelänkiislan, kärsimiseen yllättävällä tavalla. Kun turskat eivät enää pienentäneet kilohailikantoja, lohille ja etelänkiisloille riitti enemmän ruokaa, minkä voisi kuvitella olevan positiivista. Kuitenkin kilohaili on laadultaan silakkaa huonompaa ravintoa sekä lohille että etelänkiisloille, jolloin kasvanut kilohailin osuus ruokavaliossa kääntyi negatiiviseksi. Kilohailin huono laatu johtuu eri asioista lohelle ja etelänkiislalle. Lohi kärsii kilohailin runsaammasta rasvasti ja matalammasta vitamiinipitoisuudesta, jonka seurauksena munien kehittyminen kärsii. Etelänkiislaa taas haittaa kalojen pienempi koko: emolinnut voivat kantaa nokassaan vain yhden kalan kerrallaan pesälle, joten suurten silakoiden kantaminen olisi paljon tehokkaampaa kuin pienten kilohailien.
Epäintuitiiviset ja monimutkaiset vuorovaikutukset tulivat jälleen mieleen kun luin HS:n uutista hellekesän syistä. Napa-alueiden lämpeneminen muuta maailmaa enemmän johtaa pienenevään paine-eroon napa-alueiden ja päiväntasaajan välillä, jolloin tuosta paine-erosta voimansa saavat planetaariset tuulet heikkenevät. Voisi kuvitella sään pysyvän lempeänä, kun tuulet ja lämmönsiirto päiväntasaajalta pohjolaan heikkenevät. Kuitenkin näiden globaalien tuulten heikkeneminen hidastaa paikallisempien säätilojen muutoksia. Tämän tuloksena emme suinkaan saa tyyntä ja viileää keliä, vaan pidempiä hellejaksoja ja voimakkaampia myrskyjä – äärimmäisempiä ääri-ilmiöitä.